|
Lähes kaikki äänen taltiointi tehtiin
1980-luvun puoliväliin asti analogisille nauhoille.
Merkittävimmät tallennusmuodot olivat magneettinauhaan
perustuvia, esimerkiksi 1/4-kelanauha, C-kasetti
ja videonauha.
1970-luvulla monet nauhavalmistajat ottivat käyttöön
uuden sidosmateriaalin, joka on nyt osoittautunut virhevalinnaksi.
Sidosmateriaali kerää kosteutta ja pehmenee
tahmeaksi tarttuen äänipäihin ja nauhan
kuljetusmekanismiin. Ajan myötä nauha menettää
sidosominaisuutensa, jonka jälkeen sen toistaminen
on mahdotonta. Ongelmia aiheuttavat myös nauhan
"liukasteen" kuivuminen, nauhan haurastuminen
sekä homehtuminen. Asetaattinauhojen ongelmana
on etikkasyndrooma, joka haurastuttaa nauhan toistokelvottomaksi.
Miten vauriot ilmenevät?
Nauha voi toistettaessa katketa, sen pintamateriaali voi irrota
ja liata äänipäät ja nauhankuljetusmekanismin.
Lopulta nauha alkaa vinkua ja se pysähtyy kasvaneen kitkan
vuoksi.
Ongelman ratkaisu
Mikäli toimitaan ajoissa, voidaan lähes kaikki toistokelvottomat
nauhat palauttaa väliaikaisesti toistokelpoisiksi erikoiskäsittelyillä.
Osa käsittelymenetelmistä vaikuttaa vain yhdestä
viikosta kuukauteen, jona aikana nauhoilla oleva aineisto tulee
siirtää digitaaliseen formaattiin. Jos nauhan epäillään
olevan toistokelvoton, sitä ei tule toistaa ilman erikoiskäsittelyjä,
sillä nauhan pintamateriaali voi irrota! Myös väärin
valittu tai toteutettu käsittely voi tuhota nauhan.
Diginord suorittaa toistokelvottomien nauhojen vaatimat erikoiskäsittelyt
ennen digitointia. Turvallisinta ja edullisinta arkistoille on kuitenkin
tallentaa nauhat digitaaliformaattiin ennen kuin ongelmat syntyvät!
|